Kävelin aina kun pystyin. Mitä hänelle, mitä minulle oli tapahtunut? Tunsin kaikkien huoltoasemien myyjät nimeltä. Olin laskenut ovet, eräisiin koputin ja katsoin varjoista. Huoahdin joka kerta kun huomasin, että se ja se pysähdys tämän tai tuon kadun varrella oli ollut turha.
 
En tiedä mitä sanoisin hänet nähdessäni, mutta joka kerta kun niin kävi, muuttuivat hänen suunsa ja silmänsä viiruiksi ja sitä jatkui koko ilta. Sohvalla hän leikki milloin mitäkin eläintä ja minä painoin kuvia mieleeni. Heräämisestä tuli yhteinen vihollisemme. Aamulla hänen suunsa ja silmänsä olivat auki kuin ympyrät ja minä pakenin...

Haavat ovat aina tuoreita, arvet omistetaan.