En sanoisi olevani turvassa näin lähellä katalogien väritettyjä rantoja,
jos olisin, rantamatelijoiden jalkoihin köyttyneet juuret jopa haistaisi
tuossa seinällä. Niiden muistolle söin puistossa ja laskin liukumäkeä.
Sateen ruopatessa autoja kahvinkeittäjä tanssi alasti ja tummensi paahtoa.
Toki Mantšurian pinta-ala on monta neliökilometriä,
mutta siellä on monta aluetta, jotka sopivin luokittelusäännöin löytyvät
tästä näin. Ehkä siksi palkittu ikkuna katsoi voivansa päästää minut läpi avec light.
Täällä on myös muita kuin harmaan sävyjä, mustaa ja huonekaluja, jotain mistä
en vielä pysty sanomaan mitään, mutta luulen että olen alkanut hengittää tasaisemmin.